Mekaniikka-asentaja, liikkuvan kaluston kunnossapito
Haemme Laivasähkötyö Oy:n palvelukseen kunnossapidon ammattilaista huolto- ja kunnossapitotehtäviin PK-seudun alueelle.
Haemme Laivasähkötyö Oy:n palvelukseen kunnossapidon ammattilaista huolto- ja kunnossapitotehtäviin PK-seudun alueelle.
Laivasähkötyö Oy on osa sähkötekniikan alalla toimivaa LST Group -konsernia. Konsernimme koostuu kahdeksasta yhtiöstä, se työllistää noin 250 henkilöä ja liikevaihtomme on noin 40 miljoonaa euroa.
Työtehtäväsi liittyvät liikkuvan kaluston, kuten junien ja metrojen mekaanisten järjestelmien, huoltoon, kunnossapitoon, sekä erilaisiin muutosprojekteihin.
Omaat soveltuvan teknisen koulutuksen sekä kokemusta mekaanisen puolen töistä. Olet oma-aloitteinen, itseohjautuva ja ulospäin suuntautunut, etkä pelästy yllättäviäkään tilanteita. Sähköalan kokemus katsotaan eduksi. Toimit tarvittaessa 1–5 hengen työryhmässä tai työskentelet itsenäisesti esimerkiksi asennus- ja vianhakutehtävissä. Olet valmis joustamaan työajoista asiakkaan tilanteen niin vaatiessa.
Miksi meille?
Konsernimme tulevaisuus on vakaalla pohjalla ja toimintamme kehittyy edelleen niin liikevaihdon kuin monipuolistumisenkin saralla. Usealla liiketoiminta-alueellamme on erittäin hyvät näkymät vuosiksi eteenpäin. Maailma sähköistyy ja meillä pääset osaksi huipputiimiä, joka auttaa asiakkaitaan tällä matkalla kohti hiilineutraalia tulevaisuuta.
Tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja muut työsuhde-edut sekä vakavaraisen perheyrityksen tuen, osaavan ja kannustavan työilmapiirin ja maan parhaat työkaverit. Viikoittainen työaikasi on 40 h ja päivittäinen työaikasi on pääsääntöisesti arkisin klo 7–18 välillä.
Liity joukkoon ja tule muuttamaan maailmaa kunnossapidon keinoin!
Kiinnostuitko?
Täytä hakemus oheisen linkin kautta.
Lisätietoja tehtävästä antaa LST Service/ Ville Lehto p. 0400657471
LST Group on suomalainen sähkötekniikan konserni. Olemme vuonna 1962 perustettu perheyritys, jonka asiakkaita ovat mm. meri-, energia- ja tuotantoteollisuus sekä kiinteistöt ja liikkuva kalusto. Liikevaihtomme on 31 miljoonaa euroa ja henkilöstöä konsernissa on 220. Meidät tunnetaan osaavana ja luotettavana toimijana. www.lst.fi
- Osasto
- Liikenne
- Rooli
- Mekaniikka-asentaja
- Sijainnit
- Helsinki
Helsinki
Mitä me tarjoamme sinulle?
-
Työturvallisuus
Haluamme huolehtia työntekijöidemme turvallisuudesta sekä hyvinvoinnista. Siksi panostamme alan parhaisiin työvarusteisiin sekä työkaluihin, jotta saamme luotua turvallisen työympäristön. -
Urakehitys
Meillä pääset jatkuvasti kehittämään ammattitaitoasi ja asiantuntijuuttasi. Koulutamme työntekijöitämme jatkuvasti ja tuemme sinua urakehityksesi kaikissa vaiheissa. -
Tuemme vapaa-ajan liikkumista
Tuemme ja kannustamme henkilökuntaa liikkumaan ja pitämään huolta vapaa-ajalla. Haluamme, että työntekijöiden hyvinvointi näkyy myös töissä. Saat käyttöösi liikuntasetelit ja mahdollisuuden käyttää lähialueesi liikuntapalveluita. -
Motivoivan ja kannustavan yhteisön
Haluamme, että meillä viihdytään ja meillä on hyvä olla. Vaihtuvuus on ollut todella vähäistä vuosien ajan ja meille harjoitteluun tulleet ovat olleet töissä eläköitymiseen asti. Työssä menestymisessä keskeistä on tunnistaa sen kuormittavuus ja tiimissä me voimme yhdessä kestävästi hallita kaikkien jaksamista. Meille on tärkeää panostaa jokaisen tiimin jäsenen hyvinvointiin. -
Palkka
Arvostamme työntekijöitämme myös palkallisesti, sillä hyvästä työstä kuuluu saada sitä vastaava palkka. Olemme alan parhaimpia palkkatasoltaan ja eri kannustinmallit tukevat hyvää tekemistä.
Maan parhaimmat työkaverit!
Meillä saat seuraksesi maan parhaimmat työkaverit, joiden kanssa työskentelet motivoivassa työilmapiirissä. Tuemme sinua urakehityksessäsi, sillä kannustamme kaikkia työntekijöitämme ylläpitämään tietotaitoaan koulutusten avulla. Meillä viihdytään hyvin ja moni työntekijämme luokin pitkiä ja kestäviä asiakassuhteita kumppaneihimme.
LST Group yrityksenä
LST Group on suomalainen sähkötekniikan konserni, joka työllistää 230 työntekijää ja jonka vuotuinen liikevaihto on n. 30 M€. Toimialamme ovat meriteollisuus, liikkuva kalusto, kiinteistösähköistys sekä prosessi- ja energiateollisuus. Tarjoamme työntekijöillemme menestyvän perheyhtiön tarjoaman pitkäjänteisen kasvualustan sekä monipuolisen työympäristön yhtiön eri toimialoilla.