Sähköalalla jo kolmannessa sukupolvessa
Veli-Pekka Virtanen on työskennellyt LST Sähköpalvelussa jo lähes kymmenen vuoden ajan.
Sähköalalla ovat toimineet myös Veli-Pekan isä ja isoisä, joten hän on sähköalan osaaja jo kolmannessa sukupolvessa. Viimeiset kaksi vuotta Veli-Pekka on työskennellyt yrityksessä työnjohtajana.
– Päätoimenkuvani tällä hetkellä on paloilmoitinlaitteistoiden myynti, suunnittelu sekä huoltopuolen organisointi. Samaan pakettiin kuuluvat myös turvavalaistusjärjestelmät sekä savunpoistojärjestelmät. Olen kouluttautunut myös Helvar Designerin DALI-järjestelmien ohjelmointitöihin, joten erilaiset valaistusohjausratkaisut ovat osa toimenkuvaani, kertoo Veli-Pekka.
Jokaisessa kiinteistössä tulee olla ajanmukainen ja toimiva paloilmoitinjärjestelmä, jota täytyy huoltaa ja jonka toimintakunto täytyy säännöllisesti tarkistaa.
– LST Sähköpalvelulla on pitkä kokemus paloilmoitinlaitteistoiden, turvavalaistusjärjestelmien sekä savunpoistolaitteiden huoltopalveluista myös jatkuvana vuosisopimuksena. Vuosisopimuksissa huollot tehdään säännöllisesti, eikä asiakkaan tarvitse huolehtia muusta kuin laskun maksamisesta.
Uudet haasteet pitävät mielenkiinnon yllä
Sähköasentajan perustutkinnon vuonna 2008 suorittanut Veli-Pekka työskenteli valmistumisen jälkeen sähköasentajana vastaten pääasiassa maatilojen automaattisten ruokintajärjestelmien sähköasennus-, huolto- ja kunnossapitotöistä. Tämän jälkeen hän aloitti työt LST Sähköpalvelussa sähköasennusten sekä paloilmoitinlaitteiden parissa.
– Olen viihtynyt täällä alusta asti erittäin hyvin. Työ on ollut monipuolista ja tarpeeksi haastavaa. Toimenkuvan vaihtuessa asentajasta työnjohtoon on edessä ollut uusia haasteita ja paljon uuden oppimista. Asentajaurallanikin pääsin työskentelemään kärkimiehenä useissa sähkösaneerausprojekteissa, muun muassa If:in toimitilasaneerauksissa ja Sandvikin toimitilamuutoksissa.
Veli-Pekka on toiminut vastaavana työnjohtajana toimeksiannoissa, joiden pääurakoitsija LST on ollut. Vastaavan työnjohtajan tehtävät vaativat monipuolista osaamista.
– LST on ollut pääurakoitsijana kahdessa taloyhtiön sähkösaneerauksessa, jossa on sähköasennusten lisäksi teetetty alihankintatöinä myös rakennustöitä sekä pieniä ilmanvaihtotöitä. Pääurakoitsijana toimiessa haasteena on se, että vastaavalla työnjohtajalla täytyy olla sähköpuolen lisäksi osaamista myös rakennus- ja putkipuolen töistä, vapaa-ajallaan rakennustöiden parissa viihtyvä Veli-Pekka kertoo.
LST kannustaa työntekijöitään kehittämään osaamistaan myös työn ohessa.
– Olen suorittanut LST:llä työskennellessäni ensin sähköasentajan ammattitutkinnon, jonka yhteydessä sain myös sähköpätevyys 2 -todistuksen. Lisäksi olen suorittanut tekniikan erikoisammattitutkinnon työteknikon koulutusohjelmassa. Tällä hetkellä suoritan tekniikan alan esimiehille suunnattua esimiesvalmennusta.
Vapaa-ajalla Lapin erämaahan
Rakennustöiden lisäksi Veli-Pekka viettää vapaa-aikaansa mielellään meren ääressä kalastaen tai luonnossa eräillen. Viimeisimmät lomamatkat ovat suuntautunet Suomen Lappiin.
– Kalastusretkiä on tehty niin Inarijärvelle kuin Muonionjoelle lohta soutamaan. Viikon vaellus Enontekiön erämaassa toimi myös hyvin töistä irtautumisena. Enontekiöllä ei tarvinnut työasioista huolehtia sillä puhelimessa ei ollut enää kenttää ensimmäisen päivän patikoinnin jälkeen.